Tonin treeniblogi

Tällä sivulla pääset seuraamaan Tonin matkaa kohti Kaldoaivi Ultra Trail tapahtumaa. 

Morjens,

Vuoden 2021 Kaldoaivi Ultra Trail on vihdoin ja viimein päästy nauttimaan. Kohdallani kolmas MTB130 KUT- startti takana ja kokemus oli jälleen kerran odottamisen arvoinen.

Ajatuksenani oli ajella tuplat - 85km ja 130km, mutta kiireisen työputken jälkeen annoin itselleni armoa ja käytin päivän valmistautumalla 130km matkalle.Viimeistely meni kevään ja kesän aikana hyvin pitkälti samaan tapaan kuin aiemminkin. Mitä lähemmäs tapahtumaa mentiin, sitä enemmän kevensin harjoittelua. 

Toukokuussa harjoittelua oli nelisen kertaa viikossa ja pyrin pitämään harjoittelun edelleen monipuolisena. Toukokuussa tuli tehtyä myös muutama lähemmäs 90km lenkkiä, joista toinen oli legendaarinen Tour de Tuusulanjärvi MTB&Gravel. Se tulikin ajeltua mukavan lämpimässä, osin jopa helteisessä säässä. Tour de Tuusulanjärvi haastaa kivasti kivikkoisella ja juurakkoisella reitillään ja suosittelenkin tapahtumaa, joka on todella hyvin järjestetty. Toukokuun pyörälenkkien pituudet muuten olivat 30-50km välillä. Samoin jatkettiin myös mäkien kiipeilyä painoliivin sekä sauvojen kanssa, muutama polkujuoksulenkkikin taisi tulla tehtyä. Kesäkuun aikana treenasin 3-4 kertaa viikossa, painottuen enemmän maastopyöräilyyn lenkkien ollessa 25-60km pituisia.

 Mäkikävelyllä käytiin edelleen muutama kerta, mutta hieman jo kevennettiin treeniä.Heinäkuussa treenejä oli edelleen 3-4 kertaa viikossa joista 2 kertaa oli maastopyöräilyä. Pyörälenkkien pituudet pääsääntöisesti hieman lyhenivät eli ne olivat 17-50km pituisia. Heinäkuussa toteutettiin Nikinmäen Nousun KUT:iin osallistujien kesken ns."KUT simulointi" ja tarkoitus oli ajaa n.130km täällä itäisellä Uudellamaalla. Lenkki ajettiinkin lämpimässä ja ajoittain aika kuumassakin säässä kahtena samanlaisena kierroksena. Itselläni oli tarkoitus tankata lisää nestettä matkan varrella olevasta kahviosta, joka huonoksi onnekseni olikin kiinni. Sinnittelin ensimmäisen 65km kierroksen aivan liian pienellä nestemäärällä. Ennen toisella kierrokselle lähtemistä sain tankattua hyvin ja otin mukaan enemmän nestettä. Mutta alkulenkin nesteen vähyys alkoi tuntumaan toisella kierroksella ja reidet kramppasivat aika pahasti. Kramppaamisen seurauksena matkan teko oli tuskallista ja hidasta. Lyhensimmekin reittiä ja maalissa kilometrejä oli kertynyt hieman vajaa 119km ja nousua hieman alle 1400m.Tämä oli jälleen erittäin hyvä muistutus siitä kuinka tärkeää on muistaa nauttia nestettä riittävän usein varsinkin lämpimässä säässä. Elokuussa ennen KUT130MTB- ajoa tuli tehtyä yksi leppoisa maastopyörälenkki ja muutama kevyt kävelylenkki.

Lauantaina 14.8 päästiin vihdoin nauttimaan Kaldoaivin erämaasta. Ajeltiin koko 130km matka kimpassa Nikinmäen Nousun taistelutoverin kanssa nauttien upeista maisemista. Matka taittui erinomaisessa ajokelissä leppoisaa vauhtia ja nyt kolmannella kerralla maisematkin alkoivat tuntua tutuilta. Reitti oli ja on edelleen monipuolisuudessaan yhtä haastava kuin aiemminkin. Mielestäni toteuttamani treenit ja valmistelut ovat olleet sopivat ja onnistuneet. Matkanteko reitillä oli koko ajan kohtuullisen helppoa ja paukkuja jäi käyttämättä jonkin verran. 

Reitillä yhtenä tärkeänä tavoitteena oli myös nauttia Kaldoaivin erämaan ja pohjoisen lapin luonnosta, joten hyvävoimaisena ja virkeänä sekin oli mukavampaa.

Erittäin iso kiitos Kaldoaivi Ultra Trail- porukalle ja Simo Kurkolle hienosti järjestetystätapahtumasta. 

Nyt aloitetaan pikku hiljaa valmistautuminen vuoden 2022 KUT tapahtumaan!

Nähdään Kaldoaivissa 2022!

Treeniterveisin,

Toni


OSA 3 - 5/2021

Morjens,

Mahtavaa - Se olisi taas kevät hyvällä alulla ja kesäkin ihan nurkan takana. Koronatilanteenkin osalta alkaa näyttämään päivä päivältä ja viikko viikolta vaan paremmalta. Ja sehän tarkoittaa sitä, että tämän vuoden Kaldoaivi Ultra Trail tullaan järjestämään suunnitellusti Elokuussa ja me pääsemme nauttimaan erämaan luonnosta joko pyöräillen tai juosten. Omia treenejä olen tehnyt säännöllisesti ja Polar GritX on kerännyt harjoittelustani hyvän määrän monipuolista dataa. Tavoitteenani on suorittaa jälleen KaldoaiviUltraTrail kohtuu helposti eli jopa hieman nauttien mahtavista maisemista ja erämaan luonnosta. Tavoitteenani on ilman muuta parantaa edellisen kerran aikaa. Ja aiemmasta KUT- ajoista oppineena tiedän, että saattaa se kroppakin alkaa piiputtamaan tuolla Kaldoaivin pitkissä nousuissa, jos ei ole tarpeeksi treenannut.Tänä vuonna täällä eteläsuomessakin luminen talvi mahdollisti entistä monipuolisemman harjoittelun. Lumen riittävän määrän ja hyvien pakkasten myötä hiihtäminen hyvin hoidetuilla laduilla oli todella nautinnollista. 


Tänä vuonna tuli hiihdettyä perinteisellä tyylillä parin kuukauden ajan aika intensiivisesti. Hiihtäminen on hyvä lisä muun harjoittelun oheen. Parin kolmen tunnin kohtuu rauhallinen matalasykkeinen hiihtolenkki on todella hyvä pitkä PK- treeni. Samalla voi tasatyönnöillä vahvistaa ylävartalon ja ennen kaikkea maastopyöräilyssäkin tärkeitä keskivartalon(core) lihaksia. Tekemäni hiihtolenkit tänä talvena olivat kestoltaan 1,5-3tuntia ja pituudeltaan 20-30km eli aika leppoisaa vauhtia perinteisellä mentiin. 


Sipoonkorven polut olivat koko talven ahkerassa ulkoilijoiden käytössä ja sehän taas tarkoitti sitä, että polut olivat tamppaantuneet tasaisiksi, koviksi ja optimaalisiksi talviseen maastopyöräilyyn. Pääsin siis tekemään ns. lajinomaistakin harjoitteluakin ja sehän on tuolla tamppaantuneilla poluilla todella hauskaa hommaa, kun kaikki kivet, kannot ja juurakot loistavat poissaolollaan ja pyörällä saa painella menemään sen minkä jaloista pystyy. Ja mikäs sen hienompaa, kun lähtee pimeään lumiseen metsään ns."lamppulenkille" kurvailemaan pitkin tasaisia polkuja. Omat pyörälenkit maastossa olivat pituudeltaan 15-30km välillä ja pääasiassa mentiin PK- sykkeillä. Pyörälenkkejä tuli tehtyä alkuvuoden aikana hieman vähemmän eli 1-2kertaa viikossa. Samoilla hyvillä poluilla pääsi hyvin myös juoksemaan ja juoksemassa tuli käytyä kerran viikossa tekemässä 10-20km polkujuoksulenkki.


Mäkikävely- treeniä 20kg painoliivin ja sauvojen kanssa on tullut tehtyä edelleen säännöllisesti 1-2 kertaa viikossa. Nousumetrejä on aina yhdellä kerralla kertynyt 400-500m ja aikaa per treeni on mennyt n.1,5h. Huhtikuun aikana ollaan treenikaverin kanssa tehty pari kertaa verttitonni tuolla Keravan Keinukallion "takarinteessä". Toteutimme verttitonnin niin, että noustiin ensin pyörillä tuosta tonnista hieman alle 600m ja tehtiin sen jälkeen pieni tankkaus. Tankkauksen jälkeen käveltiin sauvojen kanssa ylös ja hölkättiin alas, kunnes 1000m vertikaalinousua tuli täyteen. Tätä vertikaali- jumppaa tullaan varmasti jatkamaan koko kesä 2-3kertaa kuussa ja pääasiassa pyörillä. Tämä treeni jos mikä simuloi hyvin Kaldoaivin nousuja. Polar GritX:n tuottama data on ollut tässäkin treenissä erinomainen apu. Treenin aikana pystyy tarkkailemaan kellon selkeästä näytöstä mm. nousumetrejä, nousuvauhtia per nousu ja paljon muuta. Treenin jälkeen kellon data kertoo monipuolista tietoa mm. treenin aikaisista sykealueista ja kulutetun energian määrästä. Kello näyttää selkeästi myös kulutetun energian (kcal) jakautumisen prosentuaalisesti hiilihydraattien, proteiinin ja rasvojen osalta.


Kuntosali- / crossfit- treeniä on tullut jatkettua omassa varastossa painoja kolistelemalla pari kertaa viikossa. Crossfit- tyyppistä treeniä on tullut tehtyä aika pitkälti kehon painolla, mutta edelleen joissakin treeneissä on mukana kahvakuula, käsipainot sekä tanko. Painoja olen pyrkinyt tässä vaiheessa jo pikku hiljaa vähentämään ja olen pyrkinyt keskittymään enemmänkin liikkuvuuteen sekä edelleen coren eli keskikropan vahvistamiseen.


Huhtikuun aikana ollaan jo Nikinmäen Nousun porukan kanssa aloitettu hieman pidempien lenkkien tekeminen. Ollaan ajeltu vaihtelevia ja monipuolisia kohtuullisen vauhdikkaita n.50km reittejä. Reiteillä on ollut vaihtelevasti maantietä, hiekkatietä sekä maastoa ja vauhti näillä reiteillä on ollut 20km/h paikkeilla. 


Näitä pitkiä lenkkejä tullaan tekemään säännöllisesti ja niiden pituutta lisätään aina tuonne reiluun 100km asti. Toukokuussa osallistun Tour de Tuusulanjärvi MTB&Gravel 2021 tapahtumaan. Tarkoituksena on ajaa tuttu vajaan 90km maastopyöräreitti. Lisäksi järjestämme Nikinmäen Nousun jo perinteeksi muodostuneen NUT- yhteisajon Sipoon vaihtelevissa maastoissa.

Tsempataan porukassa ja tallotaan Korona suohon, jotta päästään osallistumaan erilaisiin hienoihin kuntoilutapahtumiin ja eritoten KaldoaiviUltraTrailiin. Tsemppiä kaikille treeneihin eli ei muuta kuin ketjut kireelle ja poluille! Palataan kesän aikana taas asiaa.

Merkkaan omat treenini someen IG ja Facebook #projectkut215km2021 eli sieltä löytyy hieman tietoa(ehkä vinkkejäkin) mitä kaikkea treeniä tässä ollaan tämän Polar ja KUT- yhteistyön tiimoilta tehty, mutta ihan 100% en ole kaikkia treenejä merkinnyt ja tammi-toukokuu 2020 ovat merkinnällä #projectkut215km


Treeniterveisin,

Toni

OSA 2 - 1/ 2021

Morjens,

Tässä ollaan jälleen kerran eli kolmatta kertaa valmistaumassa eeppiseen Elokuun Kaldoaivi Ultra Trail-MTB tapahtumaan. Vallitsevan Korona- tilanteen vuoksi tämän vuoden tapahtuma siirrettiin vuodella eteenpäin ja mielestäni ratkaisu oli täysin oikea tässä tilanteessa. Tapahtuman siirto ei vaikuta omaanvalmistautumiseeni, vaan se antaa ainoastaan lisää aikaa valmistautua ja sen vuoksi myös aikatavoitteenkin asettaminen alkaa olla relevanttia. 

Ensi vuonna aikomuksenani on pyörittää maastopyörän kampia Kaldoaivin erämaassa "tuplan" verran eli perjantaina on tarkoitus polkeaerämaassa uusi 85km reitti ja heti 15.8 lauantaiaamuna on lähtö jo tutulle 130km erämaa- trailille. Aiempien KUT 130km kokemusteni perusteella pidän itselläni oikeuden jättää tarvittaessa tuon perjantain 85km polkematta. Tavoitteena tänäkin vuonna on päästä maaliin, mutta 130km lenkillä myös jonkinlaisen aikatavoitteen siivittämänä.

Aiemmista KUT kokemuksistani sen verran, että vuonna 2018 historian ensimmäisessä KUT- ajossa keli sattui olemaan kohtuullisen haasteellinen eli lämpötila oli muutaman asteen päälle nollan ja vettäkin satoi heti lähdöstä alkaen. Märät ja vettä pitämättömät ajohousut kylmyyden sekä ensimmäisten 40km tiukkojen nousumetrien lopputulemana löivät reidet sellaiseen kramppiin, että matkanteon jatkamista piti todella harkita. Ylämäki-ajoa olisi varmasti ollut myös järkevää treenata enemmän ennen KUT- ajoa. Samoilla metreillä, kun omat reidet kramppasivat, kaverin takavaihtajan häkki taittui tiheän kanervikon "avustamana" ylösalaisin eli sitkeää kanervikkoa jäi kaverin pyörän ketjun väliin ja näin ollen voimakkaasti polkaistessa häkki taittui mutkalle. Tässä kohtaa meidän neljän hengen tiimillä oli pari haastavaa asiaa mietittävänä eli miten jatketaan eteenpäin, kun yhden taistelijan reidet ovat krampissa ja yksi neljästä pyörästä liikkuisi tästä eteenpäin ainoastaan tuunattuna sinkulana. Onneksi läheisen kumpareen takana näimme poromiesten taukotuvan ja siirryimme katsomaan, josko siellä olisi jonkunnäköinen suoja tuulta ja sadetta vastaan. Ja kas kummaa siellähän oli kuin olikin yksi ovi auki, nimittäin puuceen ovi. Ahtauduimme koko tiimin voimalla pieneen puucee:n ja pidimme nopean palaverin jatkon osalta. Tunnelma oli aika tiivis pienessä ulkohuussissa ja kieltämättä aika erikoinenkin tuulen vinkuessa nurkissa ja urheiden tiimiläisten nauttiessa evästä...

Päätin jäädä ulkohuussi- tukikohtaamme odottamaan evakuointia ja toivottelin tiimille sekä omalle Trek-pyörälleni hyvää loppumatkaa eli kaverin rikkoontunut pyörä jäi kanssani odottelemaan kyytiä ja kaveri lähti minun pyörälläni jatkamaan kohti maalia. Matkaa olisi ollut vielä 2/3 jäljellä ja kipu reisissä oli sitä luokkaa, että päätin suureksi harmikseni keskeyttää ajon. Siitä alkoi osaltani mielenkiintoinen seitsemäntuntinen kyydin odotus meidän ulkohuussi-tukikohdassamme. Ulos tuuleen ja sateeseen ei oikein voinut märillä vaatteilla mennä, joten ajankulunani huussissa oli lautojen sekä naulojen laskenta huussinseinästä ja katosta ja lisäksi tuulen ujelluksen kuuntelu huussin nurkista odotellessani kyytiä.

Pakollinen varuste avaruuspeite tuli muuten tarpeeseen tässä tilanteessa. Ensimmäisessa KUT- kisassa evakuointeja oli aika paljon, joten niitäkin piti jonkin verran ilmeisesti priorisoida ja, kun minulla ei ollut minkäänlaista hätää, niin odottelin rauhassa kyytiä. Odoteltuani seitsemän tuntia puucee- tukikohdassa, alkoi tuulen tuiverruksen seasta kuulua mönkijän ääntä ja kohta puuceen kulmalla ilmestyi evakuointi- ryhmään rekrytoitu paikallinen Aslak- niminen kaveri, jonka kanssa hörppäsimme kupilliset kuumaa teetä, sidoimme rikkoontuneen pyörän mönkijän keulaan kuin metsästyssaaliin ja lähdimme pomppuiselle matkalle kohti Nuorgamia. 

Kaikesta huolimatta tämä vuoden 2018 eli kautta-aikojen ensimmäinen KUT- ajo oli osaltani mahtava ja varmasti mieleenpainuva sekä opettava kokemus.

Opettava siinä mielessä, että keli voi olla tunturissa elokuun puolessavälissä laidasta laitaan ja näin ollen ajovarusteisiin pitää panostaa. Vettä pitävät housut sekä takki ovat ehdottoman tärkeät sekä lisäksi esim. merinovillainen paita ainakin mukaan reppuun.

Vuoden 2019 KUT 130km ajoa varten treenattiin yhdessä KUT- organisaation järjestämän valmennusprojektin puitteissa erittäin hyvien ohjeiden sekä mukavien kanssatreenaajien kera. Treenit aloitettiin tammikuussa ja siitä jatkettiin melkeinpä elokuuhun asti sekä omatoimisesti että kimppatreenien merkeissä. Treeniryhmän kesken oli todella hyvä yhteishenki alusta alkaen eli tsemppaamista sekä aktiivista keskustelua pidettiin yllä omassa whatsapp- ryhmässä. Varsinainen KUT 2019- kisa 130km menikin sitten jo aika lailla helposti "vanhasta tottumuksesta". Sovittiin KUT- treeniryhmään kuuluvan Mikan kanssa, että ajellaan kimpassa koko matka. Kelikin oli mitä mainioin heti 40km kovan nousuosuuden jälkeen eli siihen asti mäkiä noustessa tuiversi kohtuullisen kova vastatuuli. Alun kovan nousuosuuden jälkeen taivaskin selkeni ja tuuli laantui. Edessä oli jo jonkin verran mukavia laskuosuuksiakin, jotka tosin olivat aika kivikkoisia eikä niissä ihan täysillä viitsinyt tykitellä menemään. Loppua kohden keli vain parani ja välillä piti pysähtyä oikein nauttimaan mahtavista maisemista ja ottamaan muutamia valokuvia muistoksi. Korkeimmilta paikoilta näkyi muutamia lumihuippuisia tuntureitaeli näkymät olivat silmänkantamattomiin. Reitin edetessä pääsimme vielä nauttimaan muutamat joenylitykset joista joissa vesi oli aika alhaalla, joten ainoa riski ylittäessä oli liukastua liukkailla kivillä. Loppumatka menikin aika lailla leppoisasti nautiskellen vaikkakin pitkä ajomatka ja suhteellisen vaativa maasto alkoi tuntumaan reisissä ja takamuksessa. Lasketeltuamme maastosta pitkän ja aika jyrkänkin laskun päätteeksi pikitielle ja "loppusuoralle" kohti maalia Utsjoelle Vallen lomakylää alkoi tuntumaan erittäin hyvältä. 

Maaliin tulijoita Vallen lomakylässä odotti asiaankuuluvat hehkutus kuulutukset, arvokas KUT 130km 2019 Finisher paita sekä itse sain lisäksi KUT- organisaatiolta Sisu-puukon. Päätin siis edellisen vuoden keskeytyksen jälkeen, että tämähän ei jää tähän vaan tullaan hoitamaan tämä ajo seuraavana vuonna kunnialla maaliin ja uskoakseni tämän vuoksi KUT- organisaatio antoi minulle tuon Sisu-puukon.

Vuoden 2020 KUT MTB - ajoa varten treenit ollaan aloitettu hyvissä ajoin jo 2019 loppusyksystä ja pyritty pitämään treenit kohtuullisen monipuolisina sisältäen polkujuoksua, mäkijuoksua, crossfittiä sekä tietenkin maastopyöräilyä.

Toukokuun alussa sain Polarilta käyttööni todella monipuolisen uutuus Grit X- outdoor-multisport kellon, jonka avulla treenaamisen ja tuloksien seuraaminen on taas helpompaa. Grit X - kellon avulla treenien kuormituksen seuranta ja asetanta on selkeää ja lisäksi monet muut erittäin hyödylliset ominaisuudet tekevät harjoittelusta hauskempaa ja tehokkaampaa. Olen nyt käyttänyt kelloa aktiivisesti n. kuukauden ajan ja olen huomannut, että aiempaan käyttämääni kelloon verrattuna Grit X:n akku kestää todella hyvin ja pitkään eli ei ole huolta, että kesken treenin tai kisan kellon akku loppuu ja tärkeät tiedot jäävät saamatta. Kellossa on myös itselleni kolme täysin uutta todella hyödyllistä ominaisuutta. Fuelwise eli tankkausavustaja, joka ilmoittaa asetusten mukaisesti milloin ja paljonko minun pitää nauttia juomaa tai hiilareita treenin aikana. Kellon sääennuste on myös ollut erittäin hyödyllinen ja tarkka suunnitellessani pitkiä 80-110km maastopyörälenkkejä. Training Load Pro- toiminnon avulla näen kokonaisvaltaisesti miten erityyppiset tekemäni treenit kuormittavat. Kellossa on näiden edellämainittujen ominaisuuksien lisäksi myös paljon muita hyödyllisiä ominaisuuksia, joita en ole vielä päässyt testaamaan mm. reaaliaikainen reittiopastus sekä Fitspark- treeniopas. Ja kaiken datan lataaminen onnistuu helposti ja nopeasti Polar Flow- ohjelmaan.


Treeniterveisin,

Toni


Tammikuu 2021

Morjens,

Hupsistakeikkaa... puolisen vuotta on mennyt ihan siivillä kaikenmaailman Korona-hässäköissä ja etätyöhässäköissä. Koronan peijakkaan vuoksi siirrettiin KUT 2020 ajo vuodella sekä muutamia muita liikuntatapahtumia, joihin oli tarkoitus osallistua haastamaan ja testaamaan omaan kuntotasoa. Toki muutamia polkujuoksutapahtuma mm. Sipoonkorpitrail 21km, Bodom Night Trail, Sherwood Trail Run20km sekä Tuusula Trail Run tuli käytyä hölkkäämässä. Nuo kaikki em. tapahtumat olivat todella hyvin järjestettyjä ja kaikki Koronaan liittyvät toimenpiteet ja tiedottaminen oli hoidettu hyvin.

Pyöräilytapahtumien osalta tämä vuosi on mennyt lähinnä muistellen aiempia KUT ja TahkoMTB- ajoja. Viime kevään ja kesän aikana olen sytyttänyt pienoisen kipinän maastopyöräilyyn myös muissa perheenjäsenissä. Päivittäessäni keväällä oman pyöräni, hommattiin samalla sekä tyttärelle, että vaimolle maastopyörät ja pojalla sellainen olikin jo ennestään. Päästään koko perheen voimin lenkille. Vaimon kanssa yhteislenkit saavat odottaa, sillä neuvon tai yritän neuvoa kuulemma liikaa. Ehkäpä jonain päivänä ollaan koko perhe tiiminä Kaldoaivin erämaassa kesyttämässä KUT- reittiä?

Meillä on täällä Vantaalla Nikinmäessä oma MTB- ja polkujuoksuporukka nimeltään Nikinmäen Nousu. Nimi Nikinmäen Nousu juontaa juurensa muutaman vuoden päähän, kun juoksentelin huvikseni puoli-sekä täysmaratoneja. Juoksutapahtumiin ilmoittautuessa voi halutessaan merkitä seuran jota edustaa tai paikkakunnan/kaupungin ja jossain vaiheessa keksin laittaa seurakseni tuon todella mielikuvituksellisen seuran nimeltään Nikinmäen Nousu ja siitä lähtien se on ollut oma "epävirallinen" seurani. Nikinmäki sijaitsee lähellä Sipoonkorpea ja sen mahtavia pyöräily- ja juoksupolku reittejä. Päätimme naapureiden kanssa kolme vuotta sitten perustaa Nikinmäen Nousulle oman whatsapp-ryhmän, jotta lenkkiseuran saaminen kävisi kätevästi. Ryhmä on lähtenyt liikkeelle viidestä jäsenestä ja kasvanut matkanvarrella 22:een. Perus lenkkien lisäksi ollaan osallistuttu Nousulaisten kanssa sekalaisella kokoonpanoilla mm. TahkoMTB:lle, Rajamäen Evoc:n, KorsoMTB:n sekä erilaisiin polkujuoksutapahtumiin. Pienemmällä porukalla ollaan käyty ajamassa mm. Randonneursin järjestämä hieman ennen joulua toteutettava talvipäivänseisaus- ajo. Ollaan kihnuteltu yön aikana tuolta Vantaan Kuusijärveltä mutkien kautta Tampereelle Sokos Hotelli Ilvekseen saunaan ja aamupalalle... ja siitä junalla takaisin Vantaalle... Aiwan mahtava kokemus. Suorastaan meditatiivinen kokemus ajella 200km lumi- ja räntätuiskussa tyhjillä pimeillä teillä. Talviseisaus-ajon lisäksi osallistuttiin Randoneursin järjestämä 24h Fleche Finland- ajoon. Nikinmäestä mutkien kautta 379km Jyväskylään saunaan ja aamupalalle... ja bussilla takaisin. Nämä edellämainitut ajot määritellään jossain pyöräilypiireissä leikkisästi jopa "tyhmäpyöräilyiksi", mutta se taitaa olla vain pyöräilyväen hellittelynimi näille fyysisiä ja osin varmasti henkisiäkin rajoja koetteleville tempauksille.

Koska eeppinen KUT tänä vuonna peruuntui niin päätimme elokuussa järjestää tilalle oma NUT (NikinMäkiUltra)- ajon. Ajoon lähti mukaan Nikinmäen Nousun porukan lisäksi vuoden 2019 sekä vuoden 2020 KaldoaiviUltraTrail- treeniryhmän porukkaa valmentajansa Simo Kurkon johdolla. Poluille ja monipuoliselle reitille lähti mukaan 15 taistelijaa ja osa porukasta ajoi hieman lyhyemmän reitin (60km) ja osa pidemmän (89km). Tämän NUT- ajon reitti toteutettiin hyödyntämällä TourDeTuusulan GPX- jälkeä. Lähtöpaikkana sekä maalina oli Tuusulassa sijaitsevan Ravintola Krapihovi. Keli oli ajopäivänämme todella hieno ja lämmin. KaldoaiviUltraTrailin tunnelmaan ajossa ei päästy matkan ollessa lyhyempi sekä Kaldoaiviin verrattavat mäet puuttuivat kokonaan. Itse poljin tuon pidemmän reitin ja maalissa Polar GritX näytti lukemia 95,45km ja nousua 955m. Syke pysyi kohtuu alhaalla koko reissun ajan, keskisykkeen ollessa 138. Maalissa taistelijoita odotti Krapihovin savusauna. Savusaunassa oli mukava huuhdella pölyt pois ja spekuloida päivän kulkua ja tietenkin keskustelimme varsinaisesta KUT - tapahtumasta, joka päästäneen porukalla toteuttamaan 2020 elokuussa. Elokuussa toteutimme perheen kanssa yhden pitkäaikaisen haaveemme ja lähdimme tutustumaan Islannin tarjoamiin luontoelämyksiin. Itse luonnollisesti hyödynsin tämän mahdollisuuden käydä tutustumassa eteläisen Islannin mahtaviin MTB- polkuihin. Varasin paikallisen toimijan kautta itselleni pyörän ja lisäksi pyysin itselleni oppaan koko päivän pyöräilyreissulle. Pyöräilimme Hveregerdi- nimisen kaupungin lähettyvillä olevilla kukkuloilla, jossa oli aivan mahtavia singletrack- polkuja. Reitin varrella pääsi välillä pulahtamaan puroon, jossa oli +30 asteista vettä. Viiden tunnin pyöräily mäkisessä maastossa kävi mainiosti hyvästä harjoituksesta, mutta pääasiana reitillä taisi kuitenkin olla hyvistä singletrack- laskuista sekä upeista maisemista nauttiminen.

KUT- 2020 ajon siirtyminen vuodella eteenpäin harmitti varmasti monta jo tapahtumaan ilmoittaunutta minut mukaan lukien, mutta ainakin tässä on ollut aikaa treenata ja psyykata itseään Kaldoaivin erämaan valloitukseen. Omien treenien osalta olen kesän jälkeen monipuolistanut entistä enemmän omaa harjoitteluani. Olen edelleen jatkanut crossfit treenejä omatoimisesti ja tällä hetkellä keskityn tekemään harjoitteita kotona. Toiminnallinen ja monipuolinen crossfit harjoittelu tukee monelta osin erittäin hyvin polkujuoksua ja maastopyöräilyä, koska siihen liittyy olennaisena osana voimaharjoittelua, korkeasykkeisiä treenejä sekä kehonhuoltoa. Harjoitteet tukevat hyvin juurikin keskivartalon lihaksia, jotka pitävät sekä juoksussa, että pyöräilyssa "paketin" kasassa. Crossfit- treenit ovat sisältyneet omiin treeneihini koko viime vuoden ajan 2-3 kertaa viikossa. Polar GritX tuottaa hyvää ja käytännöllistä dataa myös crossfit treeneistä, sen avulla voi helposti seurata sykettä jo treenin aikana, jos haluaa keskittyä treenissä esim. matalasykkeiseen "rasvanpoltto" -treeniin, tosin yleensä treenit vedetään täysillä ja sykkeet on korkeat. Lisäksi ollaan treenikaverin kanssa lisätty harjoitteluohjelmaan mäkikävely sauvojen sekä painoliivin (20kg) kera. Mäkitreeni toteutetaan niin, että nousua tulee 300-400 metriä ja treenit kestävät 1-1,5h. Olen saanut treeneissä pidettyä keskisykkeet alle 130, mutta maksimit ovat kuitenkin välillä lähempänä 170. Välillä otetaan ennen mäkitreeniä n.5km polkujuoksulenkki ja sen jälkeen laitetaan painoliivit päälle ja lähdetään kiipeämään mäkiä kävelysauvojen kanssa. Suosittelen ehdottomasti yhdeksi pk-kauden perustreeniksi mäkikävelyä ja jos haluaa hieman lisähaastetta, niin 10-20kg painoliivillä sitä saa helposti. Tällaista lisäpainoilla buustattua mäkitreeniä tulee tehtyä 1-2kertaa viikossa ja siihenkin on jäänyt jo vähän "koukkuun", koska sen jälkeen koko kroppa on yleensä aika väsynyt ja kaikkihan tietää, että se tekee erittäin hyvän olon.

Polar GritX:n datan(Hill Splitter) avulla pääsee hyvin selville siitä miten ja millä vauhdilla mäkiä pääsee ylös sekä lisäksi GritX piirtää havainnollista käyrää sykkeestä sekä mäkien korkeuseroista. Poikani uimatreenien ajan olen hyödyntänyt myös omaan treenamiseen. Kerran viikossa on tullut uitua noin 30-50min jaksoja noin 1000-1650 metriä kerrallaan. Uinti on ollut hyvää matalasykkeistä PK- treeniä sekä rentouttavaa ja ennen kaikkea mukavaa vaihtelua kaikkeen muuhun treenaamiseen. GritX kerää datan myös uinnista tarkasti ja uinnin osalta on ollutkin mielenkiintoista seurata omaa uintivauhtia ja miten vauhtia jaksaa pitää yllä jos ui hieman pidemmän matkan. Polkujuoksua on tullut tehtyä viime syksynä enemmän kuin maastopyöräilyä eli n.2kertaa viikossa. Yleensä juoksen samoilla poluilla kuin pyöräilen, joten polun "lukeminen" on helpompaa ja kivet, kannot, juuret ja muut vastaavat tulee huomioitua paremmin. Polkujuoksu on myös hyvää PK- treeniä ja lisäksi 10-20km metsälenkillä saa tarvittaessa sykettä nostettua ja metsässä on helppoa sekä luontevaa tehdä intervalli- treenejä kallioita ja mäkiä ylös juosten. Metsässä juostessa pitää myös väistellä oksia, hyppiä ojien ja kaatuneiden puiden yli ja välillä kiivetä kallioita ylös, joten siinä saa koko kroppa hyvää treeniä. Polarin GritX toimii polkujuoksuhommissakin todella hienosti. Kello tuottaa erinomaista reaaliaikaista dataa reitin, matkan pituuden ja ennen kaikkea oman sykkeen seurannan osalta. Aiempiin urheilukelloihini verrattuna GritX:n tuottama data on selkeämmin ja monipuolisemmin näkyvissä. Kelloaon helppo lukea vaikka korvessa, suolla väsyneenä eteenpäin hölkkäisikin. Mainitsemisen arvoinen asia on myös kellon erinomainen kestävä akku. Maastopyöräilyä on tullut kesän jälkeen tehtyä vaihtelevasti n.4kertaa/kk ja lenkkien pituudet ovat olleet 10km - 110km välillä, mutta keskimääräinen pituus on ollut n.20km paikkeilla. Maastopyöräilyä on ollut nyt vähemmän, mutta tulen lisäämään sitä omaan treeniohjelmaani jo heti tässä vuoden alussa ja lisäksi suunnitteilla on cyclo- tai gravelpyörän hankinta, jotta voisin hyödyntää työmatkan (25km suunta) hyötyliikkumalla pyöräillen töihin. Viime vuonna pyöräilin muutaman kerran maasturilla asfalttia pitkin töihin ja se ei karkeakuvioisilla maastorenkailla ole pidemmän päälle kovin miellyttävää. GritX on ollut maastopyöräilytreeneissäkin erinomaisena apuna reittiopastuksen osalta ja pidemmillä 7-9h reiteillä akku on riittänyt hienosti koko matkan. Viime vuonna viikottainen treenimääräni oli 4-7h. Välillä on ollut ohjelmassa pidempi 7-9h lenkki, joten silloin treenimäärä on ollut yli kymmenen tuntia. Treeniohjelmani ei ole pilkun tarkka ja välillä mennään fiiliksenkin mukaan. Pyrin kuitenkin siihen, että nyt pk- kauden aikana viikossa on vähintään kaksi lihaskuntotreeniä(crossfit), 1-2 mäkikävelyä ja 1-2 polkujouksu- tai maastopyörälenkkiä. Ja lisäksi kerran viikossa aloitetaan taas uinti, kunhan uimahallit taas aukeavat. Kaiken oman treenaamisen lisäksi olen saanut olla mukana tyttäreni salibandyjoukkueen valmennustiimissä 2-3kertaa viikossa ja siinäkin on päässyt hieman liikkumaan ja ennen kaikkea se on ollut mukavaa tekemistä sekä vaihtelua omaan treenaamiseeni. Toivotaan, että saadaan tämä Korona voitettua rokotusten ja meidän kaikkien järkevän toiminnan ansiosta ja päästään kisaamaan erinäisiin tapahtumiin. Ennen kaikkea itse odotan sitä, että päästään Elokuussa Kaldoaivin erämaahan nauttimaan hienosti järjestetty KaldoaiviUltraTrail- tapahtuma. Erämaassa saattaa päästä nauttimaan mahtavista keleistä ja hienoista maisemista, mutta siellä saattaa päästä nauttimaan myös hieman haastavammista keleistä..., mutta se on oikeasti nautintoa oli keli sitten ihan millainen vaan. Itse olen jopa hieman miettinyt, että tämän vuoden KUT MTB 85km ja 130km jälkeen, osallistuisin vuonna 2022 tapahtumaan jalkaisin eli kävellen/hölkäten... hmm... julkinen haaste on heitetty.

Merkkaan omat treenini someen IG ja Facebook #projectkut215km2021 sekä #kaldoaiviultratrail2021 eli sieltä löytyy hieman tietoa(ehkä vinkkejäkin) mitä kaikkea treeniä tässä ollaan tämän Polar ja KUT-yhteistyön tiimoilta tehty, mutta ihan 100% en ole kaikkia treenejä merkinnyt ja tammi-toukokuu 2020 ovat merkinnällä #projectkut215km.

Tämä tällä erää ja keväämmällä palataan asiaan.

Tsemppiä treeneihin!

Toni